Taattisten tila
Moderni maalaistalo saaristossa
Tarjoamme maatilamajoitusta Turun saaristossa. Meillä on 10 kaunista majoitushuonetta eri kokoisille seurueille sekä lomamökkejä ja puutelttoja saaristoluonnon keskellä.
Kahvilan valikoimassa on suolaisia ja makeita herkkuja lähialueen raaka-aineista sekä tietysti jäätelöä. Sisustuskaupan puolelta löytyy kodintekstiileitä ja keramiikkaa.
Tilalta löytyy taidegalleria, jossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä. Järjestämme myös erilaisia keramiikkakursseja. Lisäksi tilalla toimii kansainvälinen taiteilijaresidenssi, jonka teemana on villisavi.
Huom! Tilan toiminta on tauolla vuonna 2026. Mökit vuokrattavissa Airbnb:n kautta.
Mökit
Taattisten tilaa ympäröivässä saaristometsässä sijaitsevat lomamökit sopivat hyvin pariskunnalle tai perheelle yöpymispaikaksi. Lomamökit sijaitsevat noin 500 metriä pihapiiristä omassa rauhassaan. Hirsimökkien ikkunoista avautuu näkymät kallioiseen metsämaisemaan.
Lempimökki (2 henkilöä)
Lempimökki on kahden hengen hirsimökki, jossa on parisänky (160cm). Mökissä on puulämmitteinen sauna, jossa on käsisuihku ja wc-istuin. Mökistä löytyy myös keittokulmaus ruokailu- ja ruoanlaittovälineineen sekä takka. Edustalla on pieni terassi ja rauhallinen piha. Käytössä on hiiligrilli.
Lampimökki (4 henkilöä)
Lampimökki on käsin veistetty pyöröhirsimökki, joka sijaitsee omassa rauhassa metsälammen rannalla. Lammessa on puhdas uintikelpoinen vesi. Mökki sopii hyvin perheille ja majoittaa neljä henkilöä. Mökissä on nukkumaparvi, jossa on patjat neljälle hengelle ja alakerrassa on lisäksi 120 cm leveä sänky. Mökistä löytyy puulämmitteinen sauna ja käytössä on ulkohuussi. Mökissä on keittokulmaus ruokailu- ja ruoanlaittovälineineen sekä takka. Edustalla on terassi ja rauhallinen piha. Käytössä on hiiligrilli.
Taattisten tila
Koverintie 23
21160
Naantali
Aktiviteetit | Luontoretket | Majoitus | Mökkimajoitus | Sauna | Uimaranta