Lomakivi

Kaunis kumpuileva maalaismaisema avautuu silmiin Lomakiven pihasta

Matkailutilalla Iitissä on ollut majoituspalveluja vuodesta 2005.  Sukutilan, vuodelta 1868, päärakennuksen läheltä löydät nykyaikaiset majoituspalvelut tasokkaissa lomataloissa 40 vieraalle. Meillä järjestetään perhetapaamisia, syntymäpäiviä, muistotilaisuuksia, sekä kesätapaamisia että harrasteryhmien kokoontumisia.

Maatilan lähiympäristössä on paikallista asutusta, Radansuun kyläkauppa ja Iitin kirkonkylä. Uutuutena luontoihmisille Radansuun kannaksen ympärillä kulkee nykyisin monipuolisia luontopolkureittejä niin metsässä, pellolla että golfkentän ja  rannan vierttä. Reitin varrelle osuu valokuvauksellinen Lemmenkukkula ja yksi Iitin monista kalliojyrkänteistä ja pitkospuusillan kautta matka jatkuu historialliseen Kalmusaareen.

Kolmen kilometrin päässä on perinteikäs Saukonkallion  kesätanssilava. Osa meidän vieraista saapuu matkaveneellä tai kanootilla, koska lähellä on monia veneiden laskupaikkoja.

Ravitalli Vilja Kivinen

Lomakiven pihapiirissä pääset seuraamaan hevosten kuntouttamista ja treenaamista läheltä. Lomatalojen ikkunoista on näkymä hevosten tarhoihin ja treeniradalle. Rataa voivat lomalaiset käyttää lenkkeilyyn. Kilometrin mittainen rata on huollettu ympäri vuoden. Lomakiven poneja saa harjata ja taluttaa aikuisen seurassa. Tallin pihassa olevassa hevosten pyöröaitauksessa koulutetaan hevosia kuuntelemaan ihmistä. Tiesithän, että Lomatallin hevoset ja ponit syövät kotitilan luomuheinää. 
Vilja Kivinen aloitti ravitallin pidon tammikuussa 2022 Lomakiven Lomatallissa. Viljalla on taustaa poni- ja hevosravien, hevosten kouluttamisen, varsojen ajo-opetuksesta ja ratsuttamisesta. Tallin ensimmäinen varsa ori Lewis Lit syntyi huhtikuussa 2022. Sen emä Hamilton Lady valvoo vielä varsansa menoa, vaikka se on jo siirretty pitkälti Noppis -sedän hoiviin.

Tilausravintola – Syntymäpäivät ja perhejuhlat

Lomakiven päärakennuksessa Pitotalossa on valmistettu ruokaa tilauksesta vuodesta 2006 alkaen. Juhlat ja tapaamiset monipuolisella juhlamenulla ovat jääneet monelle mieleen maukkaina ruokamakuina. Vuosien varrella on tuvassa pidetty monet syntymäpäivät, muistotilaisuudet, kokouksia ja koulutus-päiviä. Lomakiven tilausravintolassa on anniskeluoikeudet.

Lomakiven maatilan pelloilla kasvaa  luomuviljaa, siksi suosimme luomutuotteita ja läheltä saatavia raaka-aineita. Valmistamme ruokaa omassa keittiössä alusta alkaen.

Tämän vuoksi erikoisruokavaliot ovat meille tuttuja. Tiesithän, että Lomatallin hevoset ja ponitkin syövät kotitilan luomuheinää.

Lomakiven lomatalot

Iitistä on kodikas majoitusvaihtoehto 40 vieraalle tasokkaissa lomataloissa ja hostellin yksityisissä huoneissa. Lomakiven lomatalot ovat viihtyisiä ja lämpimiä suomalaisen Kontiotuotteen hirsitaloja. Ne on rakennettu vuosina 2005-2009. Matkailutila Lomakivessä me olemme sitoutuneet kansainvälisiin vastuullisesti toimivien matkailupalvelua tuottavien yritysten joukkoon laatustandardeilla kuten HI Quality & Sustainability (HI-Q&S) ja STF Sustainability Visit Finland. Lisäksi Lomakivi on osa Suomen hostellijärjestön verkostoa www.hostellit.fi.

Hostelli Lomakiven huonemajoituksen puolella on kahdeksan vuokrattavaa majoitushuonetta, joissa on yhteinen keittiö-olohuone ja kylpyhuoneet. Kesällä ne on valloittaneet läheisen kesätanssilavalla käyvät pyöräilevät lomalaiset.

Lomakiven lomatalot sopivat erilaisille ryhmille, kuten perheille, yrityksille ja urheiluseuroille, ja hostelli huoneet erityisesti yksittäisille matkailijoille. Kesällä vapaa-ajan retkeilijät löytävät hyvin meille.

Lomatalojen varustelutaso

Majoittujien ruokahuolto on helppo järjestää majoitustiloissa. Talojen keittiöissä on sänkymäärän mukainen perustasoinen varustetaso. Keittiössä on mikroaaltouuni, hella, uuni, leivänpaahdin, astianpesukone, kahvinkeitin, vedenkeitin, jääkaappi, erikokoisia kattiloita ja paistinpannut, leivinpaperi, kahvinsuodatinpussit, suola, roskapussit ja kompostipusseja. Astiastoon kuuluu vuodepaikkaa kohden yksi leipä-, syvä- ja matala lautanen, juomalasi, kahvimuki, haarukka, veitsi, keitto- ja kahvilusikka. Kaapissa on sähkövatkain, sähkösoseutin, leikkuulauta, leipä-, liha-, juures-, kala- ja kuorimaveitsi, kaulin, kakkulapio, viinipullon avain, kananmunaleikkuri, siivilä tai lävikkö.

Majoitushuoneissa on erilliset joustinrunkosängyt muun muassa Familon ja Unikulman mallistoista. Niiden leveys on huonekoon mukaan 80-90 cm.
Majoitushintaan sisältyvät liinavaatteet, pyyhkeet, wc paperia, saippuaa, shampoota ja saunan kertakäyttöiset laudeliinat.

Lomakivellä on grillikatos. Se on rakennettu hirsitalon sisälle perunakellarin päälle. Rakennus on 150 vuotta vanha. Se sijaitsee lähellä kaikkia loma-asuntoja.
Grillituvassa sijaitsee myös lomatalojen takkojen puuvarasto. 

Ravintolassa ja puutarha-alueella on ilmainen Wi-Fi. Loppusiivous sisältyy hintaan. Lemmikit ovat tervetulleita. Niiden tulee olla omistajien hallinnassa koko vierailun ajan.

Lomakiven lomatalot ja hostelli

  • Kuusitupa  2 -kerroksinen talo, 4 majoitushuonetta, sauna, 2 wc,                   10kpl 80-90 cm erillistä vuodetta, pinta-ala 127 m2
  • Riihitupa    2 -kerroksinen talo, 3 majoitushuonetta, sauna, 2 wc,                    7 kpl 80-90 cm erillistä vuodetta, pinta-ala 113 m2
  • Vaahteratupa 1 -kerroksinen talo, 3 majoitushuonetta, sauna, 2 wc,               7 kpl 80-90 cm leveä Unikulma vuode, pinta-ala 92 m2
  • Apilatupa        1 -kerroksinen talo, 3 majoitushuonetta, sauna, 2 wc,               7 kpl 80-90 cm leveä Familon vuode, pinta-ala 90m2
  • Huonemajoitus 8 majoitushuonetta,  yhteiset wc/suihku & keittiö, 1-3hh, erilliset vuoteet 80-90cm 

Hostellimajoittujan etu -10% majoitushinnasta

Kevään ja kesän lomat 2024 varataan nyt. Lomakivi hyvittää hostellijärjestön jäsenelle ja kansainvälisen hostellikortin haltijalle jäsenedun -10% majoituksen hinnasta varauksen yhteydessä.

Lomakivi
Lomakiventie 4
47400
Kausala

+358 40 534 0755
+358 400 927 328