Kanniston Kotieläintila

Leirikoulut, ryhmäpalvelut

Tila tarjoaa mahdollisuudet ruokailuun, kokouksiin, saunomiseen ja monenlaisten ohjelmien ja aktiviteettien – esimerkiksi leirikoulun – järjestämiseen.

Pihapiirissä on tunnelmallinen Tuulentupa, jossa voi järjestää ohjelmaa, ruokailua ja vaikka tanssit. Kanniston kotimetsä on luonnontilainen 15 hehtaarin alue, jossa asuu monilajinen villieläimistö. Talvella voi hiihtää, pulkkailla tai retkeillä omilla välineillä. Kanniston toimintaan liittyy myös 2 km:n päässä savipohjainen Loimijoen varrella sijaitseva Myllyranta, jossa on onkimis- ja uintimahdollisuus.

Ryhmille 

Päärakennuksen ruokailutilassa on pöytiä 60 hengelle. Tilalla on kolme erilaista saunaa kylpyaltaineen, erikoisuutena tilauksesta lämmitettävä olkisavusauna. Ohjelmapaketteja ja retkilounaita järjestetään suurillekin ryhmille. Räätälöimmet ateriat ja menut varauksesta asiakkaiden toiveiden mukaan.

Kanniston Kotieläintila on sopiva kohde myös päiväretkeläisille, joiden ohjelmaan voi kuulua esim. tilan esittely ja ruokailu. Maatalousmuseo Sarka sijaitsee Loimaalla 20 minuutin matkan päässä. Toivomusten mukaan voidaan toteuttaa ulkoilu- ja pelitoimintaa tai teemapäivä kuten virkistyspäivä saunomisineen.

Majoitus maatilalla

Kannistoon voitte tulla lomailemaan täysi- tai puolihoitoon tai aamiaismajoitukseen.

Tarjoamme 2-5 hengen perhehuoneita omilla suihku- ja wc-tiloilla, sekä aittahuoneita yhteisillä suihku ja wc-tiloilla.

Kanniston Kotieläintila
Kannistontie 172
32440
Alastaro

50 4100 201

Tutustu myös muihin lähiseudun kohteisiin

Nautelan kartano

Länsi-Suomi, Lieto as

Tutustu

Ison Talon Keikkakeittiö Ky

Länsi-Suomi, Littoinen

Tutustu

Katiskanmäki / Kahvila-ravintola Firabeli

Länsi-Suomi, Ylönkylä

Tutustu