Ilmaristen matkailutila -talonpoikaismiljöö mukavuuksilla

Artikkelit

Kylämäen hevostilalta lähdettyä suuntasimme auton nokan kohti Turkua. Reissumme kuudes kohde oli Ilmaristen matkailutila 9km päässä Turusta. Ennen tilalle saapumista pysähdyimme syömään paikallisella Ilmarisen grillillä, parin minuutin ajomatkan päässä itse matkailutilalta. Iso suositus grillille ja muutenkin sille, että pyrkii reissulla suosimaan pieniä yrittäjiä!

Ilmaristen matkailutilalle oli helppo löytää opasteiden ja navigaattorin avulla. Parkkitilaa oli tilan edessä runsaasti. Meitä vastaan tuli tilan toinen yrittäjä Amanda, jonka moni ehkä tietää vuoden 2019 Koko Suomi leipoo -kilpailun voittajana tai @amandaleipoo Instagram-tilin kautta. Majoittuminen kävi vaivattomasti, ja pääsimme nopeasti tutustumaan tilan toimintaan ja ympäristöön. Ilmaristen matkailutila sopii niin yhden yön majoituskohteeksi kuin pidemmäksi aikaa.

 

Majoitus

Majoittuminen tapahtuu tilan vanhassa tallirakennuksessa, joka on ollut samalla suvulla jo 1400-luvulta asti. Viimeisimmät eläimet ovat lähteneet tilalta 1995, ja nykyiset rakennustyöt on tehty 2001-2003. Tilalla on alkanut matkailutoiminta vuonna 2003, ja siihen asti on ollut maatilatoimintaa. Nyt korona-aikana tilalla on tehty maalaustöitä ja pintojen uusimista. Maalaishenkeä pidetään yhä matkailutilalla yllä, ja tilalla tehdään muun muassa kaikki ruoat alusta asti itse.

Majoitus tapahtuu 1-6 hengen huoneissa, joihin mahtuu yhteensä noin 26 vierasta, ja majoitukseen kuuluu aina saunan ja uima-altaan käyttö sekä runsas aamiainen. Pääasiallisesti huoneet jakavat yhteiset suihkut ja vessat, mutta tilalta löytyy myös sviitti, joissa on oma vessa ja suihku. Me saimme mahdollisuuden majoittua sviitissä, ja uni kyllä maistui saunan ja uinnin jälkeen.

   

Aktiviteetit

Pihalta löytyy kesäisin kesäasukkaina pupuja ja kanoja. Kanojen sekä pupujen lempiherkkua oli voikukanlehdet eivätkä eläimet vaikuttaneen kyllästyvän herkkuihin ollenkaan. Varsinkin perheen pienempien vaikutti olevan helppo tutustua eläinkavereihin ja tarhoilla saattoi vierähtää tovi, jos toinenkin. Vielä extra lisäni oli kesälampaiden aitaus noin 20m päässä matkailutilalta. Me saimme vielä keittiöltä lainaan korppuja, ja lampaiden huomio ja läheisyys oli taattu!

   

Kesävieraita

Eläinten lisäksi tilalta löytyi paljon erilaisia perinteisiä piha- ja sisäpelejä, sekä muuta puuhaa. Pihalla on suuri nurmialue erilaisiin pallopeileihin, ja laaja valikoiva erilaisia leikkitelineitä sekä hiekkalaatikko. Pihalla on muun muassa grillikota, jota vieraat saavat käyttää maksutta. Sokerina pohjalla löytyy myös uima-allas sekä saunaosasto. Uima-altaalla ja saunassa viihtyvät niin pienet kuin isommat päivät pitkän. Altaan vieressä oleva terassialue ja uima-altaan sininen vesi luovat illuusion kaukomatka lomasta, vaikka ollaankin Suomen ”vain” etelässä.

   

Tilalla on myös lapsille ja lapsenmielisille pihasuunnistusta sekä muuta erilaista ohjelmaa, kunhan vain uskaltaa kysyä! Muun muassa lähistöltä löytyy Ristin pelto, joka on vanha kristittyjen hautausmaa sekä Ilmaristen puutarha, jossa on yli 50 erilaista pelargoniaa.

Ryhmät ja kokoukset

Tilalle on tehty myös keittiön laajennus, jossa Amanda leipoo kakkuja tilan omiin juhliin ja tilaisuuksiin, sekä tilauksesta. Tilalle mahtuu majoittumaan yhteensä noin 26 henkeä, joten kauempaakin saapuvat vieraat pääsevät majoittumaan saman katon alle. Juhlatilaan mahtuu puolestaan noin 120 henkeä, ja kokoustiloja löytyy 10-100 hengelle. Ulkotilat ja grillikota mahdollistavat myös erilaista ohjelmaa, sekä tilaa oleilla väljemmin. Myös sauna- ja uimatilat on mahdollista saada työporukan käyttöön.

Ainakin aamiaisen puolesta annamme ison suosituksen ruuille. Pääsimme jopa maistamaan Amandan leipomaa kakkua aamiaisen yhteydessä!

   

Lue lisää Ilmaristen matkailutilasta meidän kohdekortista tai yrityksen omilta verkkosivuilta. Kurkkaa myös tilan Facebook-sivut ja Instagram -tili, sekä tilan toisen ihanan yrittäjän Instagram-tili @amandaleipoo ja kotisivut.